tiistai 2. toukokuuta 2017

Solurock 2017

Solurock 2017 


Perjantaina 28.4 järjestettiin jokavuotinen Solurock. Esitykset olivat upeita ja tapahtuma oli todella hyvin järjestetty. Solurockissa kuultiin toinen toistaan upeampia lauluesityksiä ja tunnelma oli katossa! Biisi valintoja oli laidasta laitaan: vanhemmasta nykypäivään.    



Solurockin juontajina toimivat Jonna ja Milja! 

 
Ensimmäisenä esiintymisvuorossa olivat ihanat ykköset Milja ja Joanna. He esittivät Ellinooran kappaleen Leijonakuningas.  

 
 Ykkösten bändi jatkoi toisella kappaleella: Hetkeksi. Laulajina Noora ja Sanni. 

 
 Tänä vuonna esitykset taisivat mennä ikäjärjestyksessä! Kuvassa kakkosluokkalaiset laulamassa kappaleet Castle on the hill ja How far I´ll go.  Laulajina Mira, Eveliina ja Ina. 

Mitäpä olisi Solurock ilman loistavia abeja! Juontajan työn lisäksi Jonna lauloi kappaleet Mad world ja Can´t help falling in love.  

Musadiplomin suorittivat tänä vuonna Saara ja Terhi. Kuvassa Saara laulaa koskettavan kappaleen City of stars Terhin säestyksellä.  


                                        
Terhi lauloi kappaleet Beauty and the beast sekä Magnetised. Terhin kanssa oli myös laulamassa Anthony kappaleen Shape of you. 

Solurockin päättivät Terhi, Saara ja Anthony kappaleella Royals.  

Kiitos rohkeille esiintyjille sekä tapahtuman järjestäjille, ensi vuonna taas uudestaan! 







sunnuntai 11. syyskuuta 2016

VÄRIESTEJUOKSU  



     5.9 lukiossamme järjestettiin perinteinen väriestejuoksu. Kuvassa juoksijat ovat valmiina lähtöön.
 

  Mukana menossa oli myös muutama opettajakin: Kristiina, Saila, Tuija ja Taina



 

                            Juoksijoiden taitava tiimityö ja iloinen mieli oli mukavaa katsottavaa!

 

Juoksun jälkeisiä tunnelmia:   

 
 

 Huikeat voittajat Jenna ja Meri


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Sotungin Wanhat 2016     


  Mitä olisikaan tanssit ilman kunnollista ja hyvää musiikkia? 
 :- No EI YHTIKÄS MITÄÄN! Upea ja taitava Espoon puhallinorkesteri oli soittamassa  wanhoissamme. Juontajina toimivat Jonna ja Maxim. 

 Haastattelimme hieman juontajia ja heidän tunnelmiaan ikimuistoisesta wanhojen päivästä. Ensimmäistä lukiovuottaan viettävä Maxim sai kokea jo tanssit sekä juonnon, mikä tekikin hänen mielestään päivästä ikimuistoisen, kun sai tulla lavalle ja kaikki huomio keskittyi hetkeksi häneen. Parasta päivässä  Jonnan mielestä oli loistavan iloinen tunnelma ja erityisesti tunne, kun oli huomannut ylittävänsä itsensä tanssien, sekä juonnon suhteen tärkeiden ihmisten katsoessa. Haastavinta päivässä oli molempien mielestä ensimmäinen esitys, sillä silloin jännitti eniten ja pelko virheen tekemisestä oli suuresti mukana. Kaikki meni kuitenkin onneksi hyvin ja ainakin Jonna oli jo innolla odottamassa seuraavaa tehtävää juontajana. 



         Loistavana lisänä koulumme järjesti leikkimielisen muotinäytöksen. Komeilla herrasmiehillä    näiemme upeita frakkeja, smokkeja ja saketteja.


 Myös koulun kauniilla prinsessoilla oli mitä upeampia mekkoja! Oli kimalletta, hilettä, paljettia, iltapukua, hääpukua ja monia kauniita värejä.





  Kyselimme myös  Terhin ja Roosan tunnelmia tansseista. Heidän mielestään se,että sai olla päivän prinsessana ei välttämättä ollut se paras asia päivässä. Parasta oli se, kuinka yhteenkuuluvuuden tunne huipentui harjoituksista itse wanhojen päivään ja kaikilla oli hyvä mieli. Useat tanssit, ystävät ja heidän kanssaan vietetyt yhteiset muistot ja tärkeät ihmiset ympärillä ja katsomossa tekivät päivästä ikimuistoisen. Haastavinta ja vaikeinta oli päivään kulutettu stressin määrä ja sen lievittäminen, mekolla tanssiminen ja etenkin sen korjailu kovassa kiireessä. Monet kokivat myös pientä haikeutta, sillä päivää oli odotettu pitkään ja nyt se olikin jo ohi. Päivästä kuitenkin jäi hyvä mieli ja pikku virheille on hauska nauraa sitten jälkeenpäin.


  





     Tanssejen lopussa yleisölle oli tehty pieni yllätystanssi: wanhojen oma tanssi. Kiitos ihanille tytöille Pihlalle, Emilialle, Dinalle, Rosalle ja Janetelle huikean oman tanssin suunnittelusta!
 
Hauskuutta ei tansseista puuttunut! 
Hauskuuden lisäksi tansseissa nähtiin myös tunnetta ja herkkyyttä.  


Tanssejen jälkeen oli loistavaa aikaa ottaa kuvia ystävistä ja sukulaisista, joita on mukava muistella sitten vanhemmalla iällä. Kaikille jäi varmasti hyvät muistot tärkeästä päivästä!


perjantai 18. joulukuuta 2015

 Puurojuhla 

  

     Sotungin lukiossa vietettiin perinteistä puurojuhlaa 17.12. Juhlassa oli paljon mukavaa ohjelmaa: yhteislaulua, bändin soittoa, haastatteluja, näytelmää, puuron syöntiä sekä viimeisenä, muttei vähäisimpänä joulun täyteistä tunnelmaa!  


Saimme haastatella kahta vuonna 2013 Sotungista  valmistuneita entisiä oppilaita Ilmaria ja Anttia.
Kuulimme millaisia tunnelmia ja muistoja heillä oli Sotungin lukiosta ja teatterista.

  

   
   Näyttelijät olivat tehneet kovan työn näytelmän eteen ja se myös näkyi! Tunnelma ja eri tunnetilat välittyivät katsojille uskomattoman hyvin. Mitäpä joulu olisikaan ilman joulupukkia ja joulumuorta?


    Naurulta ei voitu välttyä!

   
    Näytelmään oli taitavasti yhdistetty myös tanssia. Kuvassa taitaakin soida Michael Jacksonin kappale Thriller.


   Näytelmän loputtua loistavat näyttelijät palkittiin ruusuin ja lämpimin halauksin. Myös näytelmän ohjaaja Jyrki Puikko sai kiitokset mahtavasta ja ahkerasta työstään! 


    Juhlassa Sotungin oma bändi lauloi joulukappaleita. Myös yleisö sai osallistua lauluun. Suuret kiitokset laulajille ja soittajille. 
   
  
Nyt on aika rentoutua ja unohtaa stressi hetkeksi. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

  

tiistai 10. marraskuuta 2015

Auttamisesta elämäntapa 
  
Sotungin lukiolaisten syksyn mittaan tekemät hyväntekeväisyystempaukset huipentuivat torstaina 5.11, kun lukiossamme vietettiin Tehdään hyvää – juhlaa. Sotunkilaiset ovat syyslukukauden aikana tehneetkin monenlaista hyvää. He ovat muun muassa osallistuneet taksvärkkikeräykseen, järjestäneet Hakunilan päivätoimintakeskuksessa ikäihmisille olympialaiset ja jalkautuneet vapaaehtoistyökurssilla lähiseudun päiväkoteihin ja alakouluihin auttamaan. Myös opettajat ovat kantaneet kortensa kekoon ryhtymällä Plan-kummeiksi pienelle guatemalalaiselle Laura-tytölle.
Tapahtumassa vierailivat tärkeiden taksvärkkikohteidemme, Suomen Icehearts ry:n ja Suomen vammaisurheilu VAU ry:n, edustajat Ville Turkka, Miika Niemelä sekä Hannele Pöysti. He vastaanottivat Sotungin lukiolaisten keräämän taksvärkkipotin, 4300 euroa.
Turkan ja Pöystin mukaan tärkein avain hyvän tekemiseen ja auttamiseen on asenne. Auttajalla ei tarvitse välttämättä olla koulutusta eikä avun tarvitse aina olla rahallista. Lisäksi toisten kunnioittaminen on erittäin tärkeää, eikä ketään hyljeksitä värin, uskonnon tai sairauden takia vaan kaikki ovat samanarvoisia. Näitä arvoja he haluavat aikuisina nuorille opettaa.
Turkka ja Pöysti olivat myös ylpeitä siitä, että juuri Sotungin lukio osallistui hyväntekeväisyyteen, koska heidän toimintansa on alun perin lähtöisin sekä Hakunilasta että Sotungista. Samalla he toivoivat, että muut ottaisivat esimerkkiä toiminnastamme.
Taksvärkkikeräyksellä saadut rahat käytetään muun muassa leireihin sekä urheilutarvikkeisiin.
Juhlassa saimme nauttia myös upean abi-bändin musiikkiesityksestä ”Pidä huolta”, joka sopikin täydellisesti tunnelmaan. Juhlassa esiteltiin myös mediatiimin tekemä video sotunkilaisten hyvistä teoista. Kiinnostavaa oli myös nähdä ja kuulla opiskelijoiden World School –kokemuksista Italiasta. Vuosittain eri puolella maailmaa kokoontuva maailmankoulu on myös merkittävä suvaitsevaisuuden ja tasa-arvoisuuden edistäjä.
Juhlassa päätimme, että sotunkilaisten auttaminen ei jää vain yhden syksyn tempaukseksi. Hyvän tekeminen siis jatkuu…




teksti:Jonna Ekström
kuvat: Selbi Andi
Sotungin lukion mediatiimi

torstai 28. toukokuuta 2015

Jalkapalloa ja psykologiaa HIFK:n ottelussa

Kuva: Riku Vuoripelto

Sotungin lukiossa on lähdetty tänä vuonna luokkahuoneiden ulkopuolelle etsimään eri alojen asiantuntijoita. Näin teoriapitoista opiskelua voidaan tuoda enemmän käytännön tasolle. Sotungissa on opiskelijoille tarjolla urheilupsykologian kurssi, jossa tutkitaan psykologisia ilmiötä urheilun taustalla: tunteita, motivaatiota, rooleja, keskittymistä.

Urheilupsykologian opiskelijat pääsivät tutustumaan Helsingin IFK:n jalkapalloseuran toimintaan. Täksi kaudeksi Veikkausliigaan noussut IFK on aloittanut kautensa lupaavasti. Entinen sotunkilainen, kakkosvalmentaja Teemu Kankkunen perehdytti opiskelijoita jalkapalloseuran arkeen. Opiskelijoita kiinnosti, miten Veikkausliiga eroaa divaripeleistä. Teemu kertoi, että Veikkausliigassa peli on taktisempaa. Pelaajista ja vastustajista on saatavilla enemmän tietoa, ja vastustajat tuntevat toisensa, vahvuudet ja heikkoudet. Joka pelin jälkeen pelaajat saavat omista suorituksistaan, syötöistä ja kosketuksista, tarkat tiedot.

HIFK:n riveissä taistelee toinenkin sotunkilainen,  oikea laitapuolustaja Matias Hänninen. Hännisen lisäksi opiskelijat pääsivät haastattelemaan myös muita HIFK:n pelaajia, muun muassa kokeneita Ville Tauloa, Pekka Sihvolaa sekä keskikentän maestroa, varakapteeni Jukka Halmetta. 

Urheilupsykologiassa käsiteltiin asiantuntijuutta, miten urheilijaksi voidaan kehittyä. Kaikki haastatellut korostivat motivaation merkitystä, rakkautta lajiin, vaikka sen vuoksi joutuukin tekemään monia uhrauksia. Venymisestä kertoo se, että esimerkiksi Taulolla on ollut loukkaantumisten värittämä ura, mutta siitä huolimatta hän on päässyt takaisin huippukuntoon.

Urheilupsykologiassa tutkittiin epäonnistumisen tulkintaa.  HIFK:n kokeneempaa kaartia olevat Sihvola ja Ville Taulo sanoivat: ”Virheitä sattuu kaikille. Ammattilaisuus näkyy siinä, mitä tapahtuu virheen jälkeen.”  Nuorelle Hänniselle joukkuetovereiden kannustava asenne auttaa pääsemään epäonnistumisista yli.

Tunteet kuuluvat erottamattomana osana jalkapalloon, sekä kentällä että katsomossa. Sen on saanut kokea erityisesti Taulo pelatessaan Italiassa, kun fanit eivät päästäneet pelaajia ulos kentältä huonon ottelun jälkeen. Moni HIFK:n pelaaja kertoi, että tunteet auttavat virittäytymisessä. On vaikea päästä pelin sisälle ilman tunnetta.  Ammattilaisuudessa taktisuus korostuu tässäkin, kun tavoitteena on kääntää tunteet voitoksi ja mahdollisesti päästä myös vastustajan pään sisälle.

Joukkueurheilu on erityisen kiinnostavaa myös ryhmädynaamiikan vuoksi. Vaikka joukkueessa ollaankin kuin yhtä perhettä, niin pukukopista paljastuu erilaisia rooleja: on vitsin veistäjiä, konkareita. Välillä pukukopissa huumori voi olla rankkaa. Roolit myös saattavat olla täysin erilaisia pukukopissa kuin kentällä. Kauden edetessä joukkue hitsautuu tiiviimmäksi ja jokaisen pelaajan persoonallisuus tulee enemmän esille. Jotta yhteispeli sujuu, on tärkeää tietää, miten toiselle voi antaa palautetta.

Harjoitusten jälkeen sotunkilaiset pääsivät seuramaan HIFK:n kotipeliä Kuopion Palloseuraa vastaan. Ottelua ennen tarjoutui tilaisuus haastatella entistä maajoukkuetähteä, Teemu Tainiota, joka kertoi, miten ulkomailla pelaaminen eroaa Suomen sarjoista. Tainion mukaan ”mitään ei saa ilmaiseksi. Pitää ottaa oma paikkansa joukkueessa.” Viime vuonna Tainio pelasi HJK:n riveissä ja kokeneempana pelaajana pystyi auttamaan nuoria. ”Välillä kun joku nuorempi pelaaja oli pelin jälkeen pää painuksissa, pystyi sanomaan, että tulet tekemään samoja virheitä vielä miljoona kertaa.” 

Urheilupsykologian kurssilla käsiteltiin myös jännitystä ja tunteiden hallintaa. Pelin alla oli odottava tunnelma. Myös konkareita jännittää ennen peliä, mutta sitä oloa oppii sietämään. Rutiinit auttavat. Lepo ja ravinto ovat osa ammattimaista valmistautumista. Jotkut aktivoivat myönteisiä mielikuvia. Mutta jännitys silti tuntuu kehossa. Teemu Tainio kiteytti asian: ”Jos ei jännitä, niin sitten pitää laittaa nappulakengät naulaan.”

Opiskelijoiden mieleen ottelusta erityisesti jäivät fanit, Stadin kingit. Monessa eri liigajoukkueessa kiertänyt Sihvola toi esiin omalaatuisen fanikulttuurin.  Muiden joukkueiden kannattajista poiketen he eivät käännä selkäänsä pelaajille, vaan kannustavat loppuun asti. Tämän sai huomata myös ottelussa. Vierailija KUPS meni kulmapotkusta johtoon, mutta fanit kannustivat väsymättä. Matias Hännistä potkaistiin punaisen kortin arvoisesti jalkaan, mutta Matias taistelijan lailla nousi ylös, ja jatkoi peliään laidalla. Ottelun tähdeksi ja fanien suosion kohteeksi nousi Sihvola, joka tasoitti pelin HIFK:n tyylin mukaisesti viime minuuteilla. Kotitaika säilyi, yksikään vierailija ei ole saanut HIFK:lta voittoa.

Sotungin opiskelija Eetu Rönkkö kiteyttää: ”HIFK:in fanit olivat todella hienoja ja kannattivat omiaan koko ottelun eri lauluin, Suomen fudiskulttuuri tarvitsee lisää samanlaista.”

Teksti Markus Masalin, Sotungin lukion psykologian opettaja

Kuva Riku Vuoripelto

perjantai 8. toukokuuta 2015

Härliga hälsningar från Stockholm!


Tunnelmia Tukholmasta kulttuurimatkalta!



Hälsningar från vår nya vänskola Arlanda gymnasium och det soliga Sverige!

Puss och kram, 
Eleverna på kurs Rubs11 och Merja och Juha